Max Avelat (1995): Taiteilija kuin citykettu

Max Avelatin taide on kuin nyrkki jouluaamuna, joka muuttaa väriään ja muotoaan jokaisen teoksen myötä, toistuen vuodesta toiseen, iskusta seuraavaan. Avelat ylittää rajoja – ei vain materiaaleissa ja tekniikoissa, vaan myös ideologisissa ulottuvuuksissa. Avelatin luomukset haastavat katsojan käsitykset kauneudesta, todellisuudesta ja identiteetistä. Aamulla hän herää fasistina, lounasaikaan on pasifisti ja yöllä vaipuu uneen kommunistina. Avelat on moninaisuuksien ihminen ja taiteilija, joinain päivinä laatokka, toisina parkkihalli tai Saimaan kanava.

Hänen teoksensa liikkuvat taiteen rajamailla; installaatiot, ready-made-veistokset ja performanssit kietoutuvat toisiinsa samalla iljettävällä rytmillä jolla elämän ja taiteen välinen rytmi on punottu. Avelatin materiaalit – kierrätetyt esineet, luonnonlahjat ja digitaaliset unet – kertovat tarinaa ajasta, kulutuksesta ja ympäristön äänettömistä hätähuudoista. Taide on hänelle keino rakentaa lähiöitä ja maastokätköjä katsojan korvien väliin, tiloja, joissa mielikuvitus voi juosta vapaana.

Max Avelatin työssä on myös vahva henkilökohtainen ulottuvuus. Hänen teoksensa ovat kuin peilejä, jotka heijastavat sekä taiteilijan omaa matkaa että yhteisön tuntoja. Hän luo tiloja, joissa katsoja voi kokea voimakkaita tunteita – hämmennystä, iloa, häpeää ja pettymystä. Täällä, Avelatin maailmassa, rajoja ei ole, vain mahdollisuuksia syventyä, ymmärtää ja tuntea.

Harmittaa kuin harmaa (2024), sekatekniikka.

Laskin alleni Ylöjärvellä (2023), sekatekniikka, digigrafiikka.

Auto-onnettomuuden monet kasvot (2022), digitaalinen piirros.